Kuka pelkää tunnustaa?

Juttelen kaverini kanssa, mainitsen sattumalta trendin, jonka olen muotiblogeista bongannut.
Saman tien kun päästän sanat suustani, iskee ajatus: nyt jäin kiinni, nyt se tietää että luen blogeja. Puna nousee poskille, ja yritän keksiä, että missä muualla olisin voinut nähdä hämähäkin seitiksi osittain puretun paidan.
"Netissä jossain törmäsin, olisiko ollut jonkun nettilehden muotiosio."

Olen ihminen, joka ei ymmärrä hömpötyksiä, ei erityisemmin nauti shoppailusta eikä pukeudu sen mukaan, että mikä on nyt muodissa. Minulle on samantekevää, jos farkkutakki ei olekaan enää in, tai että ruskeiden kenkien kanssa ei saa käyttää mustaa laukkua.

Siksipä en olekaan kertonut, noh, oikeastaan kenellekään, että luen satunnaisesti blogeja. En oikein osaa antaa useampaa syytä sille, miksi niitä luen, mutta pidän ihmisistä jotka uskaltavat olla erilaisia, ja näyttävät sen muillekin.
Ehkäpä ajattelen leimautuvani pinnalliseksi ja stereotypiseksi pikkutytöksi joka demittää ja käyttää vain pinkkejä vaatteita, ja kaltaiselleni parikymppiselle naisenalulle se leima olisi erittäin epämiellyttävä. Jollakin tasolla pidän siis muotiblogeja lapsellisina. Vaikkakin suurinta osaa seuraamistani blogeista kirjoittaa n. 20-30 vuotiaat ihmiset.

Määrittelevätkö lukemamme blogit sen millaisia olemme?
Jos luen selkeästi pinnallisen ihmisen blogia, olenko itse pinnallinen? Entä jos luen vain tuntemattomia ja ulkomaalaisia blogeja, olenko tyylikäs ja trendien aallonharjalla?

Haluaisin kovasti väittää, etten välitä lainkaan siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Toisaalta en välitäkään, toisaalta välitän erittäin paljon. Kukaan ei välitä lainkaan.

Voisikohan olla, että siksi anonyymi-vaihtoehtoa käytetään niin paljon kommentoitaessa. Ehkäpä se syynä ei ole se, että saa pilkata bloggaajan korvia nimettömänä, vaan se, etteivät kommentoijan tutut saa selville lähimmäisensä synkkää salaisuutta: hän lukee ihmisten henkilökohtaisia ja suurilta osin materialistisia kirjoituksia, hän on pinnallinen.